26. tammikuuta 2012

Introducing; Ketunsaran Leira Svandis

Ketunsaran Leira Svandis, lyhyemmin Leira, syntyi 29.09.2011, silloin vielä täysin tietämättömänä minne päätyisi Raumalta, jossa se vietti ensimmäiset viikkonsa.

Minä ja Henri olimme jo kauan puhuneet, että kunhan olisi mukava kämppä alla ja taloudellinen tilanne suosisi, niin oma koira pitäisi hankkia. Olimme jo päättäneet roduksi mittelspitzin, ja seurailleet yhden lähellä olevan kennelin pentusivua odotellen, milloin pentue syntyisi. Pentuja ei kuitenkaan ikinä tullut, joten koirahaavetta jouduttiin lykkäämään - tai siis sitä ainakin piti lykätä. Netin myynti-ilmoituksia ihan vaan mielenkiinnosta selatessani törmäsin kuitenkin aivan ihanaan, vaaleaan koiranpentuun. Ilmoitus oli islanninlammaskoirapentueesta, josta oli kaksi narttua vielä vapaana. Siitä alkoi kova googlaus ja selvitys, että mikä tämä tällainen rotu on, ja voisiko se sopia meidän kerrostalokaksioomme. Kaikki vaikutti hyvältä ja niin sitten päätettiin soittaa ja sopia tapaamista.

Ekalla kerralla kun näimme pennut - tyylikkäästi ABC:n parkkipaikalla - emme päässeet ihastelemaan Leiraa ollenkaan, sillä kasvattaja kertoi sen vaikuttavan liian hankalalta tapaukselta ensikoiraksi. Ihastuimme sen mustiin sisaruksiin, ja viikon päästä mentiin katsomaan koko pentuetta vähän paremmassa miljöössä kasvattajan luona.

Fuzzballs

Puppy overload

Brother & sister

Hello!


Se, mitä aina kaikki sanoo, että kun pennun on nähnyt niin ei vaan VOI enää kieltäytyä sellaisen ottamisesta, on aivan totta! Neljän karvapallon lauma sulatti meidän molempien sydämet heti. Onneksi ne eivät ihan vielä olleet luovutusikäisiä, joten meille tuli pakotettua harkitsemisaikaa edes viikko. Mutta eipä siitä mihinkään päästy, ja viikon päästä mentiin hakemaan meille oma issikka kotiin!

Leira

Who's tougher?

Pwease?


Leira on nyt asustellut meillä 10 viikkoa, ja se on todellakin tullut jäädäkseen! Tästä blogista voi seurata Leiran kasvamista, meidän harrastamista sen kanssa sekä yleisesti sitä, millaista elämä on oman islanninlammaskoiran kanssa.