Puolivuotissynttärit

Pari päivää sitten tuli Leiralla jonkinmoinen elämän virstanpylväs vastaan, kun tuli ikää täyteen puoli vuotta. Eipä sillä, että se itse siitä mitään tajuaisi... Juhlan kunniaksi siirryttiin isojen tyttöjen pantaan, eli käytiin valkkaamassa nylonpantojen tilalle nahkainen solkipanta. Naapuri lähti Imirin kanssa makutuomariksi, ja hieno valkoinen panta löytykin, ja mun mielestä melko edullisestikin, kun oli vaan 15,90. Kuitenkin aitoa nahkaa ja taisi olla kotimainenkin. Uusi lelu piti sitten tietysti myös ostaa, sekä vähän herkkuja.

Viimeisiä hetkiään alle puolivuotiaana Leira vietti rotutovereiden seurassa. Mentiin keskiviikkoaamuna tutustumaan ja treenailemaan yhden koulun vieressä olevalle kentälle. Meitä oli siis minä ja Leira, Imir omistajineen sekä Leiran sukulaisäijät Tico-ukki ja Sony-eno niin ikään omistajansa kanssa tietysti. Mulla ei ollut kameraa mukana, joten nämä kuvat onkin sitten hänen ottamiaan kaikki.

Mua jaksaa jotenkin aina ihmetyttää se, miten paljon koira sosiaalistaa ja miten paljon olen nyt jo tavannut uusia ihmisiä ihan vaan Leiran ansiosta. En oikeen oo sitä tyyppiä et kauheesti muuten vaan tutustuisin esim. naapureihin, mutta kun on koira ja jos naapurillakin on koira, niin siinähän on heti jo yhteinen puheenaihe. Vielä kun sattuu olemaan samaa rotua, niin juttuahan riittää! Eikä kyllä takuulla tulisi vastaantulijoille juteltua jos yksin vaan lenkkeilisi - muahan pidettäisiin aivan hulluna - mutta kun on koira, niin sehän tulee melkein luonnostaan.

Tuonne kentälle kun mentiin niin tarkoitushan oli vähän treenailla näyttelyjuttuja taas. Leira sai myös hyvää harjoitusta siitä, että vaikka ympärillä pyörii muita tai joku haukkuu tai muuta, niin sen ei ole ihan pakko mennä siihen mukaan, vaan silti voi keskittyä siihen, mitä se kaksijalkainen siellä narun päässä pyytää... Ja yllättävän hyvin se keskittyikin, vaikka häppeningiä olikin todella paljon. Kokeiltiin myös vähän kehässä kävelyä. Sekin meni hyvin, tosin ilman herkkua naaman edessä ei varmaan olisi tullut mitään. Kun on herkkua tarjolla niin Leirahan nyt hyppäisi vaikka voltin jos osaisi. Mutta taas toi lisää luottamusta siihen että kyllä tämäkin homma meiltä vielä hoituu!

Jonkinlaiseen testiin päästäänkin sitten vajaan viikon päästä pitkäperjantaina, jolloin meillä nyt sitten on eka match show. Salon Seudun Noutajat järjestävät silloin Moision koulun kentällä perinteisen mätsärinsä. Pentuluokkaan mennään tietysti ihan varmana, ja mua kiinnostaisi pistää Leira myös tuohon Mies ja koira -kehään. Henrillä taitaa vaan olla silloin töitä, eikä pikkuveli suostutteluista huolimatta ole vielä kauhean innoissaan ideasta...

Reeniä reeniä!

... No ei ihan, mutta melkein. Nyt on koiralta kaikenlaiset yskät sun muut menneet pois, ja uskalletaan taas muiden ilmoilla liikkua. Joten tänään otettiinkin suunnaksi ihan meidän talon vieressä oleva hiekkakenttä ja kaveriksi mukaan naapurissa asuva issikka Imir - omistajansa kanssa, tietysti! Imir on yhtä teknologisesti edistynyt tapaus kuin Leirakin, ja sen blogiin pääsee tästä.

Tarkoituksena oli hieman harjoitella näyttelyjuttuja (kuten ylläolevista kuvista selvästi käy ilmi). Ensin meni tietysti aikaa ihan vaan siihen, että Leira sai hieman leikkienergiaansa purettua. Se kun ei tietenkään pysty keskittymään hetkeen mihinkään muuhun kuin siihen uuteen tosikivaan kaveriin. Sitten kun siihen taas sai hieman jo jotain kontaktia, koitettiin vähän, että miten sen saisi seisomaan nätisti ja pystyisikö se keskittymään seuraamiseen vaikka toinen koira menee edessä tai takana. Ihan alkeita siis, me kun ollaan molemmat aika keltanokkia Leiran kanssa vielä.

Ja yllättävän hyvinhän se menikin. Leira tajusi suht hyvin, ettei aina tarvitse mennä nätisti istumaan kun on karkkia tarjolla, vaan pysyi melko usein seisomassa. Nyt sitten vaan treenaamaan enemmän, niin eiköhän ala melko nopsaan sujua, Leira kun oppii tosi nopeasti kuitenkin. Seuraaminen meni hyvin silloin, kun piti karkkia ihan Leiran nenän edessä. Jos piti kättä ylhäällä, se alkoi hyppiä ja sinkoili välillä, mutta tuollahan päästään kyllä alkuun kun kulkee nätisti kun se palkkakäsi on sitten Leiran nenän tasolla. Ja ei kuulemma vielä ekoissa näyttelyissä ja pentuluokissa ole ihan niin tarkkaa, että miten sitä koiraa siellä kehässä esittää, niin sekin loi hieman luottamusta siihen et eiköhän Leirastakin ajan kanssa ihan kehäkelpoinen saada!

Leira näytti tänään myös uuden puolen itsestään, nimittäin kaivamisen. Se ei ole ennen kaivanut oikeastaan mitään muuta kuin petiään jostain kumman syystä joskus, mutta tuolla kentällä se sai muutamat hienot kuopat ja kanjonit aikaiseksi... Saa nähdä, ilmestyykö takapihallekin kuoppia sitten kun sieltä loput jäät sulaa.

Koiranpentu sairastaa

Hetken hiljaiselon jälkeen täällä taas! Viime viikko meni opetusvapaata viettäessä (eli vanhempien nurkissa lojuen ja Frendejä töllöttäen). Leirasta on tuolla "mummolassa" vierailu samoista syistä kivaa kun mustakin - saa ottaa rennosti ja ruokaa riittää! Tilanteesta tekee vähän hassun se, että mun äiti suhtautui alunperin hyvin nihkeästi tähän koiran hankintaan, minkä takia hänelle ei siitä kerrottukaan ennen kuin oli jo pentu löytynyt ja sitä kerran käyty katsomassakin. Kommentit taisi olla jotain että "Eiih, miksi?" ja "Minä en sellasta ainakaan kattele!" mutta kuinkas sitten kävikään... Leirahan on sellanen sydäntenmurskaaja että sai tietysti äidinkin rakastumaan siihen ihan totaalisesti ja nykyään sitä toivotaankin Leiraa ensin kylään ennen kuin muistetaan mainita että "niin ja oishan suakin kiva nähdä" ;)

Ja kelpaahan sitä siellä lomaillakin, kun on näin hieno peti missä makoilla ja syödä jotain peuranjännettä tai mikä lieneekään tässä projektina...

Loman jälkeen meni kuitenkin vähän kehnommin. Sunnuntain ja maanantain välisenä yönä Leira rupesi yskimään tosi kovin ja yö menikin sitten melko vähillä unilla kaikilla. Aamukahdeksalta soitettiin heti eläinlääkärille, josta saatiin vinkkejä et pitäkää koira levossa, sekä aika tiistaille. Yskiminen jatku maanantain, mutta rauhottui vähän jo ma-ti yöksi. Yskää ja oloa helpottamaan annettiin lämmintä vettä niin, että kupin pohjalla oli pieni tilkka hunajaa - joka oli myös hyvä keino saada Leira juomaan, kun kurkkukivun takia sen ei tehnyt niin kovin mieli juoda. Tiistaina lähdettiin sitten lekurille, jossa katottiin imusolmukkeet (jotka oli vähän turvonneet) sekä otettiin verikoe, joka oli onneksi ihan ok. Kennelyskää epäili eläinlääkäri, ja samaa olin itsekin veikkaillut kun sitä on täällä liikkeellä ja ollaan kuitenkin koirapuistoissa sun muissa pyöritty. Saatiin tulehduskipulääkettä ja resepti antibioottiin, mikäli ei yskä yhtään lähtisi helpottamaan parissa päivässä.

Nyt alkaa kuitenkin näyttää paremmalta jo. Leira yskäilee välillä, etenkin kun mennään ulos kun joutuu hengittämään kylmää ilmaa mikä tietysti ärsyttä hengitysteitä. Ollaan nyt oltu vähän vähemmällä ulkoilulla, tai että mitään kunnon pitkiä lenkkejä ei olla tehty, ja ei nyt onneksi tarvita sitten tota antibioottia. Vähän harmittaa se, että lauantaina meillä olisi ollut ekat mätsärit edessä mutta ne jää nyt väliin, ettei tartutettaisi muita. Koirapuistoonkaan ei tietysti olla nyt menty eikä lenkeillä saa moikkailla enää vastaantulijoita, mikä tietysti ärsyttää Leiraa suuresti. Mutta eiköhän ensi viikolla se ala taas olemaan oma itsensä ja uskalletaan taas päästää se touhuamaan muidenkin kanssa!